Pohjoissaamen erityispiirteitä

Miten eri murteet kuuluvat kielessä ja mikä on duaali? - Outi Länsman

Pohjoissaamella oma kirjakielensä ja oikeinkirjoitussäännöstönsä, mutta sillä ei ole normitettua yleiskielistä ääntämystä, vaan kaikki ääntävät kieltä oman murteensa mukaisesti. Karkeasti sanottuna esim. beana  ’koira’ ja rieban  ’kettu’ ääntyvät länsimurteella /peäna/ ja /riepan/ kun taas itämurteissa ne ääntyvät /piena/ ja /rievaan/ (Utsjoella) ja /rievään/ (Angelissa). Saamea vieraana kielenä opiskelevat oppivat yleensä sen murteen, jota heidän opettajansa puhuu.

Pohjoissaamen itä- ja länsimurteen välillä on ääntämisen lisäksi myös sanastollisia eroja. Muun muassa seuraavat sanat ovat erilaisia murteesta riippuen:

Pohjoissaame muistuttaa suomea monessa suhteessa:

• nomineilla on useita sijamuotoja, ja niihin voidaan liittää myös omistusliitteitä
• verbejä taivutetaan eri persoonissa, luvuissa, aikamuodoissa ja moduksissa; kieltomuodot muodostetaan erityisen kieltoverbin avulla
• lauseoppi on hyvin samanlaista: suomen kielen lauseen perussanajärjestys on subjekti-verbi-objekti ja samoin on myös pohjoissaamen: ”Mun lean Outi” ”Minä olen Outi”
• pohjoissaamessa käytetään kuitenkin paljon enemmän postpositioita kuin prepositioita
• astevaihtelu esim. boahtit  ’tulla’ : boadán  ’tulen’, vrt. suom. tulla : tulen

Duaali - me kaksi vai useampi?

Pohjoissaamessa pronomineilla ja verbeillä on yksikön ja monikon lisäksi omat erilliset kaksikko- tai duaalimuotonsa. Kahdesta henkilöstä puhuttaessa kaksikon käyttö on pakollista. Jos henkilö haluaa tiedustella seurassaan olevalta ystävältään ’Kävelläänkö?’ tai ’Mennäänkö syömään?’, niin hän käyttää kaksikkoa Vázzego?  tai Vulgego boradit?, koska kyse on kahdesta henkilöstä: kysyjästä ja hänen seurassaan olevasta.

Jos kysyjän seurassa on useampi ihminen, hän voi silti käyttää kaksikkoa, jos osoittaa ehdotuksensa vain yhdelle heistä. Jos ehdotetaan syömään lähtemistä useammalle kuin kahdelle, niin silloin käytetään monikkoa Vuolgitgo boradit?  ’Lähdetäänkö syömään?’. Myös seuraavat muodot ovat kaksikossa: Gulahallu!  ’Palataan!’ ja Oaidnaletnego?  ’Nähdäänkö?’. Kaksikkoa käytetään vain henkilöistä, sitä ei voi käyttää elottomista esineistä.

Pohjoissaamen ortografiassa käytetään suomen kielestä poikkeavia erikoiskirjaimia: č, đ, ŧ, š, ŋ, ž, á. Esimerkiksi kirjain đ ääntyy kuten alku englannin sanassa this ja š kuten englannin sh. Pohjoissaamessa voi tietysti käyttää myös niitä kirjaimia, jotka esiintyvät lainasanoissa, kuten y sanassa fysihkka ’fysiikka’. Suomesta poikkeava tärkein kirjoitustavan piirre on, että kirjaimia b, d, g, z ja ž ei lähes koskaan äännetä soinnillisina, esimerkiksi sanan bargu ’työ’ alun b ääntyy p:nä, ei b:nä ja konsonanttikeskuksessa oleva g ääntyy k:na, ei g:nä.

Syvemmälle kieleen: kieliopista ja sijamuodoista

Pohjoissaamessa on paljon vähemmän sijamuotoja (6) kuin suomessa (15):

nominatiivi, genetiivi/akkusatiivi, lokatiivi, illatiivi, komitatiivi ja essiivi

Esimerkiksi lokatiivi korvaa neljää suomen sijamuotoa: dálus ’talossa, -sta’, sajis ‘paikalla, -lta’. Lokatiivia käytetään myös omistusrakenteissa, esimerkiksi Mus lea bussá  ‘Minulla on kissa‘. Illatiivi puolestaan vastaa kysymyksiin ”minne?”, ”mihin?” ja ”kenelle?”, esimerkiksi dállui  ‘taloon’, Iŋgái  ‘Inkalle’. Useimmat sijaintia ilmaisevat postpositiot vastaavat käytöltään lokatiivia ja illatiivia, esim. alde ’päällä, -ltä’ > joga alde ’joelta’ (lokatiivinen) ja ala ’päälle’ > joga ala ‘joelle‘ (illatiivinen).

Monilla pohjoissaamen adjektiiveillä on eri muotoja sen mukaan, käytetäänkö niitä predikatiivina vai attribuuttina, esimerkiksi Biila lea ruoksat  ’Auto on punainen’ (predikatiivi) vs. rukses biila  ’punainen auto’ (attribuutti). Attribuuttimuoto ei myöskään taivu pääsanansa mukaan kuten suomessa, esimerkiksi rukses biila  ’punainen auto’, rukses biillas  ’punaisessa autossa’, rukses biilii  ’punaiseen autoon’.

Pohjoissaamessa tekemisen kohde eli objekti on aina akkusatiivissa, mutta suomen kielessä se voi olla eri sijamuodoissa: Bora bierggu!  ’Syö liha!’ (päätteetön akkusatiivi), Bora bierggu!  ’Syö lihaa!’ (partitiivi), Boran bierggu  ’Syön lihan’ (n-akkusatiivi), Boran bierggu  ’Syön lihaa’ (partitiivi). Pohjoissaamen kielessä ei siis ole suomen kielestä tuttua partitiivia, joten esim. olla-verbin sijana pohjoissaamessa on nominatiivi: Olgun leat heasttat (mon. nom.) vs. ’Ulkona on hevosia’ (partitiivi), Mus leat bohccot (mon. nom.) vs. ’Minulla on poroja’ (partitiivi).

Pohjoissaaamen sanataivutuksessa esiintyy melko mutkikkaita äännevaihteluita: esim. doadjit  ’taittaa’ : dojii  ’(hän) taittoi’; nieida  ’tyttö’ : niidii  ’tytölle’. Mutkikkaiden äännevaihteluiden vuoksi pohjoissaamen oppiminen voi aluksi tuntua vaikealta, koska sanojen taivutusmuotoja ei voi muodostaa ottamatta huomioon esimerkiksi astevaihtelua. Pohjoissaamen astevaihtelu on mutkikkaampi kuin suomen ja koskee lähes kaikkia konsonantteja. Astevaihtelutapauksia on 175 erilaista, mutta niissä on oma logiikkansa, joten jokaista yksittäistä vaihtelusuhdetta ei tarvitse opetella erikseen. Mutkikkaiden äännevaihteluiden oppiminen onkin ehkä pohjoissaamen kieliopin haastavin osa.