Sanotko sen saameksi jo nyt?

Saamelaiskielten historiaa ja nykytilaa Tampereelta tundralle – Jussi Ylikoski


Saamen ja suomen kielillä on yhteinen alkuperä. Tämän päivän saamelaiskielet ovat kuitenkin niin toisenlaisia kuin suomi, että saamelaiset ja suomalaiset eivät yleensä tunne samanlaista yhteenkuuluvuutta kuin mitä esimerkiksi suomalaiset ja virolaiset voivat keskenään tuntea. Sen sijaan saamelaiset tuntevat vahvaa kielellistä yhteenkuuluvuutta.

Saamelaiskieliä on kaikkiaan kymmenkunta: Suomessa puhutaan pohjois-, inarin- ja koltansaamea, Ruotsissa ja Norjassa pohjoissaamen lisäksi myös luulajansaamea ja eteläsaamea. Ruotsista löytyvät niiden lisäksi piitimensaame ja uumajansaame ja Venäjän saamelaiskieliä ovat koltan-, kiltinän- ja turjansaame.

Jo saamelaiskielten määrästä voi arvata, että niiden keskinäiset erot ovat melkoisen suuria. Lähimpien naapurikielten puhujat ymmärtävät usein toisiaan jonkin verran, mutta kaukaisemmat kielet jäävät usein lähes käsittämättömiksi ja niiden ymmärtäminen vaatii erillisiä kielten opintoja.


Varpuja
Saamelaiskielet ja suomi ovat olleet iät ajat naapureita keskenään

Suomen ja saamelaiskielten samanlaisuudella on syynsä ja seurauksensa. Alkuperäisin syy on tietysti kielten yhteinen alkuperä. Saamelaiskielet ja suomi (tai ne ns. itämerensuomalaiset murteet, joista suomen kieli on kehittynyt) ovat olleet iät ajat naapureita keskenään. Suhteellisen varmana voidaan pitää oletusta, että nykyisten saamelaiskielten esiäitiä, niin sanottua kantasaamea, puhuttiin pari tuhatta vuotta sitten pääasiassa tämänhetkisen Suomen etelä- ja keskiosissa ja idempänä Karjalassa.

Nykyisellä Saamenmaalla on aikoinaan puhuttu tuntemattomiksi jääneitä kieliä, jotka eivät varmaankaan ole olleet läheistä sukua yhdellekään nykykielelle. Tällaisista kielistä saamelaiskieliin on saatu paljon sanoja, jotka tekevät saamen erityisen ainutlaatuiseksi: Useimmat saamen sanat muistuttavat tavalla tai toisella suomen tai naapurikielten sanoja, mutta mukana on myös tavallista perussanastoa kuten biegga ’tuuli’, geađgi ’kivi’ ja muorra ’puu’, joilla ei ole vastineita missään muissa tunnetuissa kielissä.


Mursuja
Mursu on saameksi ”morša” ja sen perintöä ovat suomessa sekä ”mursu” että ”norsu”

Kielen kehittyminen, leviäminen ja häviäminen jättää usein jälkiä kielestä toiseen ja näin on myös saamelaiskielten kohdalla. Eri puolilla Suomea on muun muassa järviä, joiden nimiä ovat Kuukasjärvi, Kukasjärvi ja Kuukka, jotka eivät tarkoita suomenkielisille mitään samalla tavalla kuin esimerkiksi monen järven nimi Pitkäjärvi. Karttaa katsomalla nähdään kuitenkin, että monet Kuukas-, Kukas- ja myös Kukkas- ja Kukkojärvet ovat muodoltaan pitkulaisia, aivan kuin useimmat Pitkäjärvet. Kyse onkin yleensä samanlaisista järvistä: pitkä järvi on pohjoissaameksi guhkes jávri. Hiljattain on havaittu, että myös Tammerkosken ympärille kasvaneen Tampereen nimen alkuperän voi selittää pohjoissaamen sana dappal, koskessa tai kosken niskalla oleva tasaisesti virtaava osuus tai suvanto koskien välissä.

Saamesta periytyvien paikannimien ja muiden sanojen määrä on tietysti yleisintä Pohjois-Suomessa, jossa vielä viime vuosisatoina on puhuttu saamea paljon laajemmilla alueilla kuin nykyään. Monet saamesta suomeen saadut sanat kuvaavat etenkin pohjoisen luontoa ja elämää kuten esimerkiksi naaleja, vuonoja, ruskaa, kaamosta ja joikaamista. Yllättäen myös suomen kielen norsu on saatu saamesta niihin aikoihin, kun ei kunnolla ymmärretty, mitä olivat ne mystisen kaukaiset suuret eläimet, joiden kallisarvoisia torahampaita saatiin kaukaa Afrikasta (norsuista) ja saamelaistenkin seuduilta (mursuista). Mursu on saameksi morša, ja sen perintöä ovat suomessa sekä mursu että norsu.

Joskus on käynyt niinkin, että alkuperältään yhteinen sana on lainattu toisessa muodossa, jopa moneenkin kertaan: suomen tanner tai tantere on alkuaan sama sana kuin pohjoissaamen duottar, joka tarkoittaa tunturialuetta. Saamelaiskielistä on samalta pohjalta kuitenkin saatu suomeen myös sana tunturi  ja sattumoisin vielä kerran myös merkitykseltään samantapainen tundra. Tundra onkin ilmeisesti maailman tunnetuin alkuaan saamelainen sana, joka on levinnyt ympäri maailmaa venäjän kielen välityksellä.


Järvi
Monet Suomen Kuukasjärvet ovat muodoltaan pitkulaisia. Nimi selittyy kielen kautta: ”pitkä järvi” on pohjoissaameksi ”guhkes jávri”

Suurin osa saamenkielisistä puhuu pohjoissaamea, jota puhutaan kolmessa maassa – Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa – mutta näiden valtioiden rajoista on ajan myötä tullut eräänlaisia murrerajoja, joilla näyttää olevan mahdollisuuksia kasvaa melkeinpä kielirajoiksi. Uusille ja vanhemmillekin asioille yritetään keksiä yhteisiä saamenkielisiä sanoja (esim. girdi  ’lentokone’, dihtor  ’tietokone’), mutta niiden ei ole aina helppo vakiintua kieleen. Tästä syystä esimerkiksi monen koulun ja työpaikan arkipäivään kuuluvat niitit, nitojat, klemmarit ja tarrat jäävät usein vaille saamenkielisiä sanoja.

Maan pääkielen sanojen käyttäminen on suorastaan kätevää kaksikielisessä lähiympäristössä, mutta jos toisen maan saamelaiset eivät niitä ymmärrä, arkipäiväisistäkin asioista puhuminen käy erojen hiljalleen kasvaessa yhä vaikeammaksi: Jokainen Suomen saamelainen tietää, mitä ovat klemmarit ja lavuaarit, ja Norjassa kaikki tietävät, mikä on binders ja mikä on servant, mutta miten niistä saataisiin yhdessä puhuttua? Myös kielen kieliopillinen rakenne, ääntäminen ja erilaiset fraasit muuttuvat jatkuvasti ja yleensä onkin mahdollista heti huomata, mistä maasta pohjoissaamen puhuja tai kirjoittaja on kotoisin. Esimerkiksi Suomen saamelaisille tyypillistä keskustelunaloitusta Dearvva! Mii gullo?  (’Terve! Mitä kuuluu?’) vastaa Norjassa ja Ruotsissa useammin Buorre beaivi! Mo manná?  (’Hyvää päivää! Miten menee?’).


Saamen kielen käyttö on ollut jopa rangaistavaa ja monet saamelaiskielet ovat nyt vakavasti uhanalaisia
Varpuja

Saamelaiskielten puhujamäärät lasketaan yleensä kymmenissä ja sadoissa, ja puhujamäärältään suurimmallakin on vain parikymmentä tuhatta puhujaa. Saamenkielisimpien seutujen pikkulapsia lukuun ottamatta kaikkien on käytännössä osattava myös enemmistökieliä. Saamelaiset ovat kautta aikojen osanneet monia kieliä, mutta suurin kielellinen murros tuli eri maissa hieman eri tavoin kehittyneen yleisen oppivelvollisuuden myötä. Suurin osa 1900-luvun saamelaisista joutui käymään koulunsa vieraalla kielellä ja saamelaiskielten käyttö oli jopa rangaistavaa. Koululaiset asuivat usein asuntoloissa kaukana kodeistaan, omista kielistään ja kulttuureistaan.

Vaikka saamenkielisten oikeudet ovat nykyään paljon paremmat, monet saamelaiskielet ovat vakavasti uhanalaisia eikä elinvoimaisimpienkaan tulevaisuus ole huoleton. Monet saamelaisista asuvat tätä nykyä etelän kaupungeissa aivan kuten suomalaisetkin, mutta oman kielen käyttömahdollisuudet ovat usein kovin rajalliset. Toisaalta etenkin Inarissa puhuttavan inarinsaamen lähimenneisyys on maailmanlaajuisestikin katsottuna poikkeuksellisen hieno esimerkki uhanalaisen kielen elvyttämisen mahdollisuuksista: 1990-luvun puolivälissä inarinsaamea puhuttiin lapsille enää vain kahdessa kodissa, mutta sisukkaan vastarinnan ja niin sanotun kielipesätoiminnan avulla kielen ovat sittemmin oppineet kymmenet lapset ja aikuiset niin, että kielen vaihtuminen saamesta suomeen on saatu selvästi käännettyä ja inarinsaame on palannut myös entistä useampien lapsiperheiden kieleksi.


Varpuja
Saamelaiskielet ovat sanastoltaan ja rakenteeltaan helpoimpia kieliä, joita suomalaiset voivat opiskella ja oppia

Saamelaiskielet ovat Suomen alkuperäiskieliä, joiden esihistoriallisia juuria löytyy suuresta osasta nykyistä Suomea ja kauempaakin. Nykyisille alueilleen levitessään saamelaiskielet ovat saaneet jatkuvasti vaikutteita muista kielistä ja samalla ne itsekin ovat jättäneet jälkiä toisiin kieliin. Erityisen läheisiä saamelaiskielet ovat suomen kielelle, joka on samanaikaisesti sekä niiden kaukainen sukulainen että pitkäaikainen naapuri. Tämä rinnakkaiselo jatkuu edelleen ja sen ansiosta saamelaiskielet ovat sanastoltaan ja rakenteeltaan helpoimpia kieliä, joita suomalaiset voivat opiskella ja oppia.